”Saa olla vaan” on ollut hengitysryhmien  ensimmäisten kertojen kantava teema. Sen myötä nousi mieleesi ehkä kysymyksiä kuten: Miten erotan olemisen ja tekemisen toisistaan? Onko minulla lupa olla vaan? Mitä se tarkoittaa? Onko tämä rentoutumista? Kuinka voin ”olla vaan” vuorovaikutuksessa ja tehdä silti asioita yhdessä toisten kanssa? Osaan jo, onko pakko?

Kaikille kysymyksille on tilaa. Uskalla kiinnostua niistä ja ihmetellä. Ne ovat matkasi opastekylttejä.

Olemista – tai oikeastaan sen tiedostamista - harjoittelimme hengittämisen, kehon ja mielikuvien tiedostamisen kautta.  Lähtökohtana harjoituksille on se, että hengitys on silta kehosta mieleen ja toisinpäin. Kun pysähdymme kuuntelemaan itseämme ja hengitystämme, syntyy kokemus virtaamisesta, joka auttaa ymmärtään tuota yhteyttä.

Tunnistanko pysähtyineitä kohtia itsessäni ja voisiko tuo virtaaminen olla myös osa vuorovaikutusta?

Monet yllättyivät siitä kuinka paljon kannattelemme ilmeillä, eleillä ja ”höpöttämisellä” vuorovaikutustilanteita. Tuntui kiusalliselta tuijottaa toista ja keskittyä siihen, että on vain. 

On tavallista, että kohtaamme ikään kuin CV ojossa: olen opiskellut siellä, työskennellyt täällä saanut sen ja sen tunnustuksen. Se on osa kulttuuriamme, ja hyvä niin, mutta tiedostamalla syvemmän kohtaamisen tason, voimme saada uuden voimavaran elämäämme ja kohdata ihmisinä, tässä ja nyt.

Tulipa vastaan kuka vaan, sinä olet siinä ja minä tässä. Aurinkohan paistaa ja tuuli suhisee, vaikka edessäsi olisi presidentti!

Tuo vuorovaikutustilanteissa helposti havaittava kannatteleminen heijastuu suoraan hengitykseen, ja sitä kautta kehon asentoihin ja mieleen. Liiallisen kannattelemisen tunnistamiseksi harjoittelimme kannateltavana olemista: Voinko luottaa siihen, että toinen ihminen ei anna minun (käteni, jalkani, pääni) tipahtaa? Voinko luottaa siihen, että maa allani kantaa?

Itsensä liiallinen kannattelu aiheuttaa sisäisten tilojen “supistumista”. Kun luottamus herää, sekä mielen että kehon tasolla,  annamme oikeuden omalle olemisemme, tilat saavat avartua: minussa virtaa.

Olemme tutkailleet myös pelkoja, turvallisuutta ja toiveita taidepostikorttien avulla. Ryhmän suuri etu on mahdollisuus sekä omaan prosessiin että osallistuminen yhteiseen matkaan, jakaminen. Usein tunteemme, joita heijastelemme esimerkiksi valitsemiimme kuviin, ovat sävyltään tai teemoiltaan samankaltaisia, yhteisiä. Tämän havaitseminen lähentää meitä toisiimme ja herättää mahdollisesti myötätuntoa.

Olemisen tiedostaminen on mielen ja kehon tilojen avartumista. Voisi vaikka sanoa, että ajatukset ja aistimukset ovat kuin säätila. Kun opimme kuuntelemaan hengitystämme ja omaa pyhää rytmiämme, opimme tekemään ”sääennusteen” itsestämme ja hyväksymään sen, että joskus on myrskyjä. Mutta mitä sitten, poutasää tulee taas. Hyväksymällä ajatukset ja tunteet mukaan saapuu ymmärrys: Aina voi hengittää. Voin hengittää tunteitteni ja ajatusteni kanssa tai niiden läpi. Silloin minulla on aikaa valita reaktioni.

Varsinkin muusikolle läsnäoloon luottaminen on tärkeä työväline. Sitä vahvistamalla voimme oppia tunnistamaan pienenkin poikkeaman levollisessa olemisessa, löytää kyvyn rauhoittaa itseä hengityksen avulla jännittävässä ja stressaavassa tilanteessa.

Jatkuvaa kilpailua on myös helpompi jaksaa ja ymmärtää, kun antaa itselleen luvan olla. Se on hyväksymistä, kunnioittamista, itsestä välittämistä, omien velvollisuuksien ja oikeuksien ymmärtämistä sekä niihin sitoutumista. Voi olla, että vain olemisen kautta muusikko löytää oman voimansa, joka on taiteilijalle oma persoonallinen tapa tehdä taidetta.

Nimittäin tuossa levollisessa olemisen tilassa mieli saa liikkua ja oivallukset ovat juuri sinun omia oivalluksiasi. Voit kiinnostua tunteista, toiveista ja uskomuksista ja antaa niiden olla, takertumatta tai reagoimatta niihin liikaa. Tätä mielen liikkumista kutsutaan HT:ssa mielen sisäiseksi hengitykseksi. Sillä tarkoitetaan muun muassa kykyä itsereflektioon, omien ajatusten, mielikuvien ja tunteiden tiedostamiseen.

Tässä tekstissä painotetuista ilmaisuista ja käsitteistä voit lukea lisää kirjasta “Hengitys itseäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena” (Martin, Seppä, Lehtinen, Törö, Lilrank, Mediapinta 2010). Yksi kirja on koko kurssin ajan paikalla konservatorion kirjastossa.
 

Blogin kirjoittajat Asta Pöyhönen ja Saara-Maija Strandman pitävät muusikoille hengityskurssia Metropolia ammattikorkeakoululla syksyllä 2014. Kurssilla käytetään Psykofyysisen hengitysterapian metodeja. Tässä blogissa pohditaan muusikon psykofyysisyyteen liittyviä teemoja.