”Raja on erillisyyden tiedostamista.”   (Hengitysterapeutin työkirja, s.73)

 

Rajojen hahmottamisen, tunnistamisen ja ymmärtämisen kehittyminen jatkuu halki koko elämän. Erilaiset murrosvaiheet, kuten uhmaikä, murrosikä ja keski-ikä kriiseineen, sekä omana vaiheenaan vanhuus, asettavat rajojen hahmottamiselle uusia haasteista.

Vaikkemme eläisikään jotain elämän murrosvaihetta juuri nyt, sisäiset ja ulkoiset rajakokemukset vaikuttavat jokaiseen valintaamme ja siihen miten kommunikoimme.

Minä olen. Minä tunnen. Minä ajattelen. Miten siis ilmaisen oman erillisyyteni maailmalle kunnioittaen ja arvostaen sekä itseäni että muita?

Ryhmässä aloitimme rajojen ja kehonkuvan hahmottamisen puuharjoituksen kautta. Parin kanssa tehty harjoitus muistuttaa siitä, että maa kantaa meitä. Se voi tuoda mieleen myös omat juuret, kuten suvun historian. “Puuna huojuminen” auttaa kääntämään katseen sisäänpäin: mitä minussa tapahtuu, missä tuntuu, miltä tuntuu ja mitä siitä ajattelen.

Puuharjoituksen jälkeen jokainen sai hakeutua omaan rauhalliseen paikkaan ja ohjeena oli: ”Piirrä mielikuvasi omasta kehostasi. Jos olet oikeakätinen, voit käyttää vasenta kättä, jolloin piirros saattaa syntyä spontaanimmin.”

Monet kokivat harjoituksen vaikeana, varsinkin, kun yhdistettiin kaksi haastavalta tuntuvaa asiaa. Kuvaa ei ollut pakko näyttää toisille, mutta toisaalta oli helpottavaa huomata, miten samanlaisia elementtejä piirroksissa oli ja kuinka haasteet olivat yhteisiä. “Tuo voisi olla minun piirrokseni…”

Viimeisessä harjoituksessa piirsimme kämmenselällä jokaisen kehon ääriviivat. Rajojen lisäksi harjoitus toi esille yhdessä tekemiseen liittyvän ilmiön. Ryhmissä kaksi rajojen piirtäjää havainnoivat nimittäin mm. erilaisia tempoja, yhtäaikaisuutta, johtamista ja seuraamista. Oli mielenkiintoista huomata kuinka toiset ovat luontaisesti aloitteentekijöitä, toiset kuuntelijoita. Kuitenkin jokainen tarvitsee molempia taitoja. Jos rajojen piirtäminen tehdään keskittyneesti, kyse on vuorovaikutusharjoituksesta, jota voisi soveltaa mm. liedparien työskentelyyn: miten aloite ja kuuntelu kohtaavat tavassamme hengittää yhdessä? Kyse on tilan antamisesta ja ottamisesta.

Kolmihenkinen ryhmä, yksi kerrallaan, sai kokemuksen oman kehon fyysisistä rajoista: mistä alan ja mihin lopun. Harjoitus aiheutti monenlaisia yllätyksiä. Joku ihmetteli raajojensa pituutta, toinen oli pienempi tai kapeampi kuin oli ajatellut. Kehon etäisyydet hämmensivät. Turvallisuuden tunne sai toiset palaamaan muistoissa aina vauva-aikaan saakka, vaunuihin vällyjen väliin. Fyysisten rajojen aistiminen muistutti myös rajojen asettamisesta ihmissuhteissa.

Keskusteluissa nousi esiin ajatus ja huoli siitä, voivatko jonkun jo negatiivisina koetut mielikuvat vahvistua entisestään, kun piirretään kehon rajoja. Voiko harjoituksesta silloin olla haittaa?

Lähtökohtana harjoituksille on vapaaehtoisuus, valinta on kuitenkin lopulta jokaisen oma. Tämä on tärkeää muistaa muissakin tilanteissa. Se on myös osa rajojen hahmottamista. Emme ole vastuussa muiden tunteista, ajatuksista tai kokemuksista, mutta voimme hyväksyä toisen olemalla läsnä rauhoittavana toisena. Olemme muistuttamassa siitä, että ei ole mitään hätää. Niin kauan kuin elämme, pahimmallakin hetkellä voi aina hengittää.

Kehonkuvan ja kosketuksen avulla saatu kokemus omasta kehosta aiheuttivat kysymyksiä: Kumpi on enemmän totta ja voivatko ne yhdistyä?

Mielikuva kehosta (käytetään myös sanaa ruumiinkuva) syntyy vuorovaikutuksessa. Saamamme palaute ja oma tulkintamme siitä, mitä muut ajattelevat, piirtävät mieleemme kuvan kehostamme. Hyvin usein mielikuva ja aistittavat realiteetit ovat ristiriidassa keskenään. Olemme tottuneita arvioivaan ja arvostelevaankin puheeseen suhteessa omaan kehoomme. Ristiriitaa lieventää asian tiedostaminen ja hyväksyminen, mikä puolestaan mahdollistaa muutoksen.

Etenkin muusikko/ esiintyjä, altistuu työssään arvioinnille jatkuvasti. Muutkin käyttävät tietenkin kehoaan työssään, mutta muusikolta vaaditaan kykyä tiedostaa tunteita ja kykyä välittää niitä kuulijalle. Se vaatii herkkyyttä, joka puolestaan kaipaa rajojen tuomaa suojaa säilyäkseen elävänä. 

Jotta kokemus itsestä ei määrittyisi tekemisen ja suoriutumisen mukaan, tarvitsemme siis joustavia eli hengittäviä rajoja ja olla vaan -kokemusta.  On tärkeää vahvistaa omaa rauhoittavaa ja hyväksyvää sisäistä ääntä, joka on lohduttava ja arvostava silloinkin, kun ulkoiset paineet tuottavat riittämättömyyden kokemusta. Näin säilytämme mahdollisimman ehjän, jatkuvan ja myönteisen kuvan omasta kehostamme: “Olen hyvä juuri tällaisena kuin olen.”

”Identiteetin syntymisen perusedellytys on ruumiin rajojen eriytyminen, eheytyminen ja selkiytyminen. Näin ollen identiteetin ydinalueen muodostavat ruumiinkuvan realistisuus ja eheys sekä samastuminen omaan ruumiiseen.” (Leena-Maria Blinnikka, Hengitysterapeutin työkirja, s.72)

 

Tekstin teemoista ja käsitteistä voit lukea lisää kirjasta “Hengitys itseäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena” (Martin, Seppä, Lehtinen, Törö, Lilrank, Mediapinta 2010). Yksi kirja on koko kurssin ajan paikalla konservatorion kirjastossa.


 

Blogin kirjoittajat Asta Pöyhönen ja Saara-Maija Strandman pitävät muusikoille hengityskurssia Metropolia ammattikorkeakoululla syksyllä 2014. Kurssilla käytetään Psykofyysisen hengitysterapian metodeja. Tässä blogissa pohditaan muusikon psykofyysisyyteen liittyviä teemoja